Olin siis synnyttäny ja sairaalassa lähinnä köllöttelin ja oottelin, että pääsen pienen kans kotii. Herra isähyrinöissää tuli joka päivä käymää ja oli onnensa kukkuloilla. Jotenki sen katse minuuki kohtaa muuttu sillon ja se oli mulle tosi lempeä ja huolehtiva. Aattelin tuolloin, että se vaa pitää huolta lapsensa äidistä, ei mitää sen kummempaa.

Kotia päästessä mies pörräs ympärillä, ku hyvin ärsyttävä mehiläinen! Koko ajan hössötti, että on varmast meillä kaikki hyvin ja kaikki sujuu niinku pitää. Se alko käymää jo hermoille, mutta aattelin, että antaa hössöttää. Herran ensimmäinen lapsi kummiski, nii saahan sitä olla innoissaa. Ja olin onnellinen siitä, että sitä ylipäänsä kiinnosti.

Siinä mies samalla minuu liehitteli parisen viikkoa vauvan hoidon lomassa. Mua aluks pelotti lämmetä sille, koska olin saanu jo niin paljo näpeilleni. Tottakai houkutus oli suuri, ajatus perheestä ja kaikkea. Alettiin sit seurustella jossain vaiheessa ja mies lupas olla leikkimättä enää mun tunteilla..

Sitte iski todellisuus. Ei meijän vauva ollukkaa nii tuitui, ku herra luuli. Iski mahavaivat. Sitä mukaa yöhuudot ja valvomiset. Sitä mukaa riidat, ku ei saatu tarpeeks unta. Onneks pari mun sisarusta tuli hätiin, että jotenki saatii nukuttuu.

Kuten arvata saattaa, miehelle tämä ei ollukaa ideaali tilanne. Hän rupes ottaa takapakkia ja vetos siihe, että jonkun on nukuttava, että jaksaa päivisin. Eipä sitä loppujen lopuks näkyny enää päivisinkää kauheen usein. Silloin vetos siihe, ettei tuu mun perheen kans toimeen ja haluu ottaa siks omaa aikaa.

Siinä rytäkässä meinattiin erotaki. Muutamaanki otteeseen. Syytti mua kiukkuseks ja kamalaks ihmiseks, eikä ajoittain nähny pitemmällä tähtäimeillä asioita. Vakuutin sille, että kaikki järjestyy kyllä, kuhan saadaan vauva nukkumaan. Onneks se sitte kesän loppupuolella rauhottu ja vattavaivat helpottu sen verran, että saatiin nukkua suht rauhassa yöt.

Tällä kertaa mies oli erilainen kaikesta huolimatta! Vastuullisempi, rakastavampi, eikä halunnu niin helposti luovuttaa ja paeta. Nostan hattua siitä herralle ja olen todella ylpeä siitä. Kyllä lapsentulo ihmistä kasvattaa!

To be continued..